ELIITTIBLOGI

JOUKKOVOIMAA!

 

Kohta tulee vuosi siitä, kun Juha Sipilän hallitus julkisti hallitusohjelmansa. Se oli kuin arsenikkia tavalliselle matalapalkkaiselle työntekijälle. Julkisuudessa onkin nyt vuosi kyselty, miten SSS-miesten pakkolait edistävät Suomen kilpailukykyä, kun heikennyksiä tehdään Taavi Duunarin lompakkoon?

Onneksi ammattiliitot, PAM suurimpana liittona mukana, ovat heränneet talviunesta ja virittelevät keinoja tuota armotonta SSS-koneistoa vastaan. Nyt täytyy myös meidän kaikkien ruohonjuuri tasolla herätä myös keräämään rohkeutemme ja olla taisteluvalmiudessa ampumaan kovilla. Siihen tarvitaan joka ainoaa naista ja miestä, jotka työskentelevät palvelualoilla.

Helmikuussa PAM Helsinki-Uusimaa järjesti ensimmäisen Järjestöllinen valmius –tilaisuuden. Siellä moni vaati PAMin johtajilta voimakasta esiintuloa ja ”käskemistä”. Olen hyvin pitkälle kuitenkin samaa mieltä kuin järjestöjohtaja Niina Koivuniemi, että joukkovoima saadaan aikaan vain ruohonjuuritasolta. Siksi pyydän ja kehotan Sinua levittämään järjestäytymisen sanaa: ollaan valmiina taistelemaan vapaan sopimisen ja demokratian puolesta!

Luottamusmiehen tärkein ystävä olet juuri Sinä! Kun Sinä seisot oikeudenmukaisuuden puolella luottamusmiehen rinnalla, niin silloin voimme yhdessä säilyttää demokratian ja yksilön vapauden! Me emme halua Pohjois-Koreaksi, emmehän?

Yrittäjyys on hieno asia ja arvostan niitä naisia ja miehiä, jotka jaksavat uhrata kaiken aikansa ja vaivansa yrityksen eteen. Mutta nykyinen hallitus ei tunnu arvostavan edes pienyrittäjää, vaan he arvostavat sijoittajia, jotka eivät maksa edes verojaan Suomeen. Jos tavalliselta Tiina Duunarilta leikataan käteen jäävistä tuloista jopa 30 %, vaikuttaa se myös pienyrittäjiin kuten partureihin, ravintolayrittäjiin, taksiyrittäjiin, kauneudenhoitoyrittäjiin, vapaa-ajan palveluntarjoajien yrittäjiin jne. Näistä palvelualan palveluista tingitään ensimmäisenä.

Me emme alistu koskaan! Nyt on aika nousta barrikadeille ja näyttää se sama joukkovoima, millä tämä piskuinen kansa rakensi sitkeydellä Suomen uudestaan II maailmansodan jälkeen!

Rohkeus! Vapaus! Demokratia! Tehdään yhdessä tulevaisuus!

Kimmo Vanhala

sihteeri

PAM osasto 716